One Directionin huumevideo levisi julkisuuteen: ”Jointti on sytytetty!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

One Direction muodostettiin suositun brittiläisen televisio-ohjelma X Factorin seitsemännen tuotantokauden aikana. One Direction julkaisi Midnight Memories -nimeä kantavan kolmannen albuminsa viime vuonna, ja heidän singlensä Best Song Ever nousi listojen kärkeen useissa maissa.

Nyt One Direction on noussut otsikoihin MailOnline.com-sivuston julkaiseman huumevideon ansiosta. Perussa kuvatulla videolla yhtyeen jäsenet Zayn Malik ja Louis Tomlison istuvat keikkabussissaan polttaen epäilyttävästi kannabissätkää muistuttavaa savuketta. He jopa toteavat ääneen käyttävänsä laittomia aineita.

– Täällä me olemme, poistumassa Perusta. Jointti on sytytetty. Hyviä päiviä, Louis Tomlison kertoo kameralle.

– Hän katsoo meihin päin. Hän miettii ”Tunnen jonkun laittoman päihteen hajun nenässäni”. Ja hän on aivan oikeassa, mies kommentoi hetkeä myöhemmin moottoripyöräpoliisin ohittaessa heidän autoaan.

Louis Tomlison on tosin väärässä, sillä Perun lain mukaan kannabiksen hallussapidosta ei rangaista, mikäli se on tarkoitettu omaan käyttöön eikä määrä ylitä kahdeksaa grammaa. Videon leviäminen julkisuuteen aiheuttanee harmia kuitenkin yhtyeen julkisuuskuvalle, sillä poikabändi on pyrkinyt varjelemaan puhtoista imagoaan. Video on sittemmin poistettu YouTubesta.

One Direction kertoi äskettäin palkkaavansa sata turvamiestä, koska pojat pelkäävät erityisesti yli-innokkaita faneja ja Niallin on kerrottu saavan heidän takiaan paniikkikohtauksia. Liam joutui taannoin liian innokkkaiden australialaisfanien uhriksi, kun tyttöjoukko varasti hänen kuivumassa olleet bokserinsa hotellihuoneen parvekkeelta. One Direction on tämän hetken suosituin poikabändi, ja sen jäseniä on yhdistetty lukuisiin nuoriin kaunottariin suhdehuhujen merkeissä.