Nelivuotias taiteili isänsä passin uusiksi – ei taida enää käydä passintarkastuksessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ilman asianmukaista matkustusasiakirjaa on hankalampi matkustaa kohteesta kotiin. Siksi ennen reissua kannattaakin ottaa passista tai henkilökortista kopio, joka helpottaa viranomaisten kanssa toimimista. Nyt eräs isä joutui pinteeseen matkallansa, sillä hänen passinsa sai uudenlaisen ulkonäön.

Weibo
Weibo

Kiinalainen 42-vuotias mies oli matkustanut neljävuotiaan poikansa kanssa Etelä-Koreaan. Kun mies tarkasti ennen kotiin lähtöä passinsa, huomasi hän jälkikasvunsa taiteilleen passin sivut uuteen uskoon. Lapsi oli piirtänyt mustalla kynällä isälleen lisää hiuksia ja luonut viereen mielikuvitusrikkaan maiseman eläimineen, pilvineen ja kukkineen.

Isä julkaisi pilalle menneen passin kuvan kiinalaisessa Twitterissä, eli Weibossa ja kysyi, kuinka ihmeessä hän pääsee takaisin kotiin? Harva intoutui auttamaan miestä ongelmassa, sen sijaan moni kehui herran lasta harvinaisen lahjakkaaksi piirtäjäksi. Asiasta uutisoinut RocketNews24 virnuilee, että ihmisten kommenteista oli varmasti suuresti apua miehen ongelman ratkaisemiseen. Toivottavasti isä pääsee kotiin lapsensa kanssa ja saa sotketun passin ikimuistoiseksi tuliaiseksi.