Charlie Sheen häätää lapsensa talostaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijäkoomikko Charlie Sheen on kääntänyt kelkkansa ex-vaimo Denise Richardsin suuntaan. Kaikki alkoi miehen tavattua uuden tyttöystävänsä Brett Rossin, joka on mitä ilmeisimmin hyvin mustasukkainen miehen kauniista exästä. Denisellä ja Charliella on kaksi tytärtä.

Ensin Sheen poltti päreensä Richardsille viime jouluna, kun hän ei saanut nähdä lapsiaan juhlapyhänä. Sitten raikulipojan maineesta nauttiva näyttelijä ilmoitti vähentävänsä Richardsille maksamansa elatusavun määrää, ja hän uhkasi viedä asian jopa oikeuteen. Mies aikoo myös taistella oikeudessa virallisista vierailupäivistä, jolloin hänellä olisi aina lupa nähdä tyttäriään Samia ja Lolaa myös juhlapyhien aikana.

Nyt Charlie Sheen on ilmoittanut Denise Richardsille, että nainen joutuu muuttamaan lapsineen pois hänen omistamastaan Mulholland Estates -asuinalueella sijaitsevasta kartanosta. Charlie aikoo myydä kuuden makuuhuoneen jättilukaalin ystävälleen. Seitsemän miljoonan dollarin arvoinen talo sijaitsee samalla alueella miehen oman kartanon kanssa.

Häätöuutinen on yllättävä lähinnä siksi, että juuri Denise oli viime vuonna se, joka otti Charlien ex-vaimon Brooke Muellerin kaksoispojat hoidettavakseen heidän äitinsä jouduttua vieroitushoitoon. Charlie myi viime vuonna myös Brooke Muellerille ostamansa talon, koska mies halusi ongelmien ryvettämän naisen kauas elämästään.