Summer Sound Festivalin ohjelma valmis – DJ Tiesto ja Marco V mukana

Viihdeuutiset · Stara.fi

18. – 20. heinäkuuta Helsingin Messukeskuksessa järjestettävän Summer Sound Festivalin ohjelma on valmis. Uusiin kiinnityksiin kuuluu muuan muassa maailman tunnetuin DJ, elektronisen musiikin palvottu supertähti Tiesto.

Lisäksi tapahtumassa nähdään viime vuosien suurimpiin EDM-sensaatioihin kuuluva Dash Berlin, lukuisista kansainvälisistä radio- ja klubihiteistä tunnettu Sander van Doorn ja Grammy-palkittu italialaistuottaja Benny Benassi.

Mukana ovat myös Venäjän suurimmat elektronisen tanssimusiikin tähdet Hard Rock Sofa ja Arty, Egyptistä kansainväliseen menestykseen noussut Aly & Fila -kaksikko ja tech-trancen isänä pidetty hollantilainen Marco V. Kotimaisista esiintyjistä joukkoon liittyy supertuottaja JS16.

Summer Sound Festivalin pääesiintyjinä nähdään tänä vuonna runsaasti ruotsalaisväriä. Lavalle nousevat viikonlopun aikana muun muassa True-albumilla ja siltä irroitetuilla Wake Me Up ja Hey Brother -singleillä maailman radioaaltoja ja levymyyntilistoja viime vuonna hallinnut Avicii, kaksi kolmasosaa hiljattain hajonneesta Swedish House Mafiasta muodostavat Axwell ja Steve Angello sekä harvoin Suomessa keikkaileva hittituottaja Eric Prydz. Kaikki tapahtuman uudet esiintyjät ovat alla.

Aly & Fila (EG)



Arty (RUS)



Alpha² (NL)



Benny Benassi (ITA)



Ben Gold (UK)



Cosmic Gate (GER)



Dash Berlin (NL)



Geck-O (NL)



Hard Rock Sofa (RUS)



JS16 (FIN)



Marco V (NL)



Pegboard Nerds (NOR)



Sandro Silva (NL)



Sander van Doorn (NL)



Sunnary James & Ryan Marciano (NL)



Tiësto (NL)