5-vuotiaan valmistujaispuhe vailla vertaa – ottakaa ylioppilaat mallia!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Suomessa sadattuhannet ihmiset kokoontuvat koteihin juhlistamaan eri oppilaitoksista valmistuneita. Koulut ovat tältä lukuvuodelta loppuneet, ja kesäloma saa alkaa. Samassa tilanteessa ollaan myös lukemattomissa muissa länsimaissa. Kiitospuheiden kirjo on melkoinen, ja nyt nähdään yksi tyylikkäimmistä.

YouTube
YouTube

Viisivuotias pikkupoika Jathan Muhar valmistui lastentarhasta ja pääsi samalla kertomaan mikä hänestä on tulossa isona. Jathar haluaa nimittäin – miksipää muuksikaan kuin – Batmaniksi. Unelmien tavoitteleminen on ihmisille yksi suurimmista motivaattoreista, joten unelmia ja tavoitteita täytyy olla.