Serena Williams esitteli bikinivartalonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tennistähti Serena Williams tunnetaan urheilu-uransa lisäksi myös ulkomuodostaan. Urheilija kiinnostaa kovasti lehdistöä, ja paparazzit tuntuvat seuraavan häntä minne meneekin. Viime aikoina tähti on tosin viettänyt hieman hiljaiseloa otsikoista.

Eilen Serena Williams bongattiin kuitenkin rannalla Miami Beachilla, jossa hän nautiskeli auringosta yhdessä ystävänsä Caroline Wozniackin kanssa.

Vuonna 1995 tennisuransa aloittanut Serena kertoi taannoin olevansa epävarma kehostaan, koska se ei edusta perinteistä hoikkaa naiskauneutta. Tähti tunnustaa joutuvansa edelleen teeskentelemään itsevarmaa astuessaan esimerkiksi punaiselle matolle paljastavassa asussa. Neito ei kuitenkaan aio viettää elämäänsä dieetillä.