Salakuvat uuden Star Wars -elokuvan kuvauksista julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tähän mennessä kuusi osaa kattava Star Wars -saaga saa jatkoa uudella Star Wars: Episode VII -elokuvalla, jonka ensi-ilta on vuonna 2015. Elokuva sijoittuu 35 vuotta Jedin paluun ja Darth Vaderin kuoleman jälkeen.

Elokuvaa kuvattiin taannoin Tunisiassa, mutta nyt kuvaukset ovat siirtyneet jo Abu Dhabiin. Siellä sijaitsevalta kuvauspaikalta on nyt päätynyt julkisuuteen salakuvia, joissa nähdään muun muassa elokuvan hahmoja, menopelejä ja lavasteita. Kuvat sai haltuunsa ensimmäisenä TMZ-verkkosivusto.

Yhdelle Star Wars -fanille tarjotaan parhaillaan mahdollisuutta vierailla kuvauspaikalla Lontoossa ja jopa päästä kokeilemaan kykyjään näyttelijänä tulevan elokuvan pienessä roolissa. Fanit ovat mukana arvonnassa lahjoittaessaan 10 dollaria hyväntekeväisyyteen Omaze-varainkeruusivuston kautta. Lahjoitetut rahat menevät Unicefille.

J.J. Abramsin tuottamassa, ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Star Wars -elokuvassa tullaan näkemään John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow. Vanhoissa rooleissa tavataan Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew ja Kenny Baker.