Dinosaurus ilmestyi toimistoon – upean uskottava näky

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Dinosaurusten kulta-aikaa on viime vuosikymmenten aikana eletty lähinnä Hollywood-tuotantojen tahdissa, sillä varsinkin Jurassic Park -elokuvat tekivät esihistoriallisista eläimistä suosittuja. Taannoin tosin eräs tutkija väitti saaneensa todisteita, että dinosauruksia eli vielä ihmisten aikaan.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
YouTube
YouTube

Nyt verkossa ihastuttaa toimistossa kuvattu video, jossa toimiston käytävillä liikkuu todella uskottavan näköinen dinosaurus. Kyseessä on tietenkin vain hahmo, jonka sisällä on ihminen ohjaamassa ja liikkumassa. Hieman vastaavilla asuilla voisi kuitenkin tehdä jopa pienimuotoisen dinosaurus-elokuvan, kunhan jalat poistettaisiin näkyvistä jälkikäsittelyssä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.