Maastopyöräilijällä järkyttävä kohtaaminen – ryöstö tallentui videolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kypäräpäiset polkijat ovat ilmestyneet sankoin joukoin katukuvaan myös muualla kuin Euroopassa ja Aasiassa. Pyöräilyharrastus on kasvattanut suosiotaan esimerkiksi Yhdysvalloissa muutaman viime vuoden aikana.

YouTube
YouTube

Kun ennen polkupyöriä näki hädin tuskin edes lasten käytössä omakotitalojen täyttämillä asuinalueilla, on esimerkiksi miljoonakaupunki Los Angelesissa menossa varsinainen polkupyöräbuumi. Polkupyöräharrastusta voi viedä tavallisesta liikuntamuodosta pidemmälle jalostamalla lajin esimerkiksi kilpa- tai maastopyöräilyyn.

Kuten monissa muissakin vauhtilajeissa, ovat pienet videokamerat suosittuja varusteita pyöräilemisessä maisemien ja tapahtumien taltioimiseksi. Nyt eteläafrikkalainen Malcom Fox joutui kiperään tilanteeseen kesken maastopyöräilyn.

Malcom oli ollut ajelemassa Etelä-Afrikassa Somerset Westin alueella, kun yhtäkkiä pusikosta ilmestyi mies aseen kanssa. Miehet vaativat Malcomilta hänen polkupyöränsä lisäksi puhelimen, auton avaimet ja aurinkolasit. Onneksi Malcom sai pitää kypäränsä, jossa oli GoPro-kamera kiinnitettynä. Rosvot jäivät kiinni videomateriaalin avulla, Redditissä kerrotaan.