Muistatko vielä vartalonsa pilalle leikelleen Heidi Montagin? Tältä hän näyttää nyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realityjulkkis Heidi Montag juhlisti taannoin aviomiehensä Spencer Prattin kanssa hääpäiväänsä Meksikossa, mutta muuten hän on pysytellyt poissa julkisuudesta. Realitytähtenä tunnetuksi tullut Heidi pilasi vartalonsa lukemattomille kauneusleikkauksilla, joihin hän oli kuolla.

Heidille tehtiin kerralla kymmenen eri operaatiota, ja hän oli menehtyä leikkauksessa. Nyt Heidi Montag ja hänen aviomiehensä Spencer Pratt on taas bongattu paparazzikuviin, kun he esittelivät kuvaajille auliisti neljää koiraansa. Muutama vuosi sitten Heidi myönsi, että hänen kauneusleikkauksensa olivat liioittelua, sillä hän ei pysty enää muodostamaan kasvoille luonnollisia ilmeitä eikä edes halaamaan ihmisiä normaalisti.

Taannoin paljastui, että parin realitysarjan tuottaja oli määrännyt Spencerin jättämään Heidin alttarille ja pakenemaan paikalta. Siihen ei kuitenkaan suostuttu. Montagin mukaan tuo tilanne oli lopun merkkejä The Hills -sarjassa. Pari ei enää halunnut suostua tuottajien ehdottamiin julkisuustemppuihin, vaan toimia oman päänsä mukaan. Pariskunta nähtiin taannoin Britannian Big Brother -ohjelmassa, jossa he ajautuivat heti riitoihin muiden talossa asuvien julkkisten kanssa.