Gumball 3000 siirtyi Atlantin yli – näin sekavaa lentoa ei ole hetkeen nähty

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eräs maailman tunnetuimmista autoalan tapahtumista, Gumball 3000 -autokilpailu, kiertää tänä vuonna poikkeuksellisen laajasti Miamista New Yorkin kautta Lontooseen ja sieltä Ibizalle. Matkaan mahtuu siis siirtymiä maanteiden lisäksi myös lentokoneilla, junilla ja laivoilla.

YouTube
YouTube

Toissapäivänä Gumball 3000 -kisan superautot pakattiin lentokoneeseen ja lennätettiin New Yorkista Edinburghiin. Autot tulivat rahtikoneilla, kun samaan aikaan kilpailun osallistujat siirtyivät mannerten välillä matkustajakoneella. Meno lennolla oli jotain aivan muuta kuin mihin normaaleilla lennoilla on totuttu. Nyt tapahtuman järjestäjä on julkaissut lennolta videon.

Reissussa on tänä vuonna mukaan kolme suomalaista autokuntaa. Julkkiksista mukana ovat muun muassa David Hasselhoff ja Xzibit.