Punaviini on terveysjuoma – parantaa muistia ja lisää kehon hyvinvointia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin punaviinin nautiskelijoille hyviä uutisia, että punaviinin resveratroli pidentää elinikää samalla kun se lisää juojansa energiatasoa. Nyt Berliinissä on toteutettu lisää punaviiniin liittyviä tutkimuksia, ja viimeisimmät testit todistavat herkullisen juoman parantavan myös muistia.

Punaviinissä ja tummassa suklaassa on runsaasti resveratrolia, joka antaa keholle kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Charitén yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa ilmeni, että samainen ainesosa nopeuttaa aivojen verenkiertoa ja muistia sekä vähentää sydän ja verisuonisairauksien riskiä. Silti tohtorit varoittavat, että liiallisesti käytettynä myös punaviinin sisältämä alkoholi on haitallista.

Punaviiniä suositellaan nautittavaksi yksi lasillinen päivässä, tosin alle 65-vuotiaat miehet voivat juoda jopa kaksi lasia, Thrillist-julkaisu vinkkaa. Seurustelu- ja ruokajuomana käytetty punaviini on oleellinen osa kulttuuria monessa maassa. Suomalaisittain ajateltuna sivistyneissä juomistottumuksissa on vielä kehittämisen varaa. Päättäjien tulisikin kannustaa maamme kansalaisia avoimempaan tapakulttuurin muuttamiseen sen sijaan, että yrittäisivät hillitä juomisesta koituvia ongelmia erilaisilla kielloilla ja rajoituksilla.

Resveratrolin hyödyt on tiedetty jo kauan ja sitä markkinoidaan myös ravintolisänä. Wikipedian mukaan sillä uskotaan olevan lukuisia terveysvaikutuksia, kuten syöpää, virustauteja, vanhenemista ja tulehdusta ehkäiseviä sekä hermosoluja suojaavia vaikutuksia. Ranskalaisten huomattavan alhaisen sydän- ja verisuonitautiesiintyvyyden on selitetty johtuvan heidän runsaasta punaviinin kulutuksestaan, sillä he saavat siitä resveratrolia. Resveratroli suojaa myös diabetekselta ja ylipainolta.