50-kiloinen nainen syö valtavia määriä – lihomatta lainkaan!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kerroimme taannoin Etelä-Koreassa levinneestä ilmiöstä, jossa nuoret naiset ahmivat ruokaa web-kameroiden äärellä. Livenä syövien naisten touhuille riittää runsaasti katsojia, ja jotkut ansaitsevat jopa tuhansia euroja kuukaudessa vain kokkaamalla ja syömällä suuria määriä ruokaa kameroiden edessä.

taeryunhuh12062014a

taeryunhuh12062014b

Tae Ryun Huh on alle 50-kiloinen nuori eteläkorealaisnainen, joka työskentelee paikallisessa koulussa. Pienestä koostaan ja tavanomaisesta olemuksestaan huolimatta naisella on uskomaton taito. Hän voi nimittäin ahmia uskomattomia määriä ruokaa, aivan kuin hänen vatsansa olisi pohjaton.

Etelä-Korealaiset pääsivät seuraamaan ihmenaisen suoritusta paikallisessa TV Scoop Wonderful World -ohjelmassa. Kamerat seurasivat, kuinka pienikokoinen nelikymppinen nainen täyttää ruokakaupassa ostoskärrynsä erilaisilla herkuilla ja ahmii sisäänsä jättiläismäisiä määriä muun muassa nuudeleita, ranskalaisia ja virvoitusjuomia.

Tae Ryun Huhin salaisuus on ahkera kuntoilu. Hän on yksi työpaikkanaan toimivan koulun liikunnanopettajista, ja on jopa kirjoittanut kirjan hyppynarun käyttämisestä hoikkana pysyttelemiseksi. Aikaisemmin ylipainoinen nainen on siis onnistunut löytämään jonkinlaisen tasapainon pohjattoman ruoanhimonsa ja muuten tervehenkisten, liikunnallisten elämäntyylien välillä. Siltikään laihduttamista aikovien ei ehkä kannata ottaa mallia Tae Ryun Huhin ruokailutottumuksista.