Ilouutisia matkailijoille – kännykän datamaksut romahtavat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten turistien suurimpiin huolenaiheisiin kuuluu nykyisin mobiililaitteiden datapalvelujen käyttäminen ulkomailla. Mobiilidatan roaming-hinnat ovat olleet monin paikoin suorastaan järkyttävän kalliita, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Thaimaassa yksi megatavu dataa on maksanut jopa 15 euroa.

Kerroimme aiemmin kuinka EU-alueella operaattorit on pakotettu laskemaan hintojaan jo pitkään. Tällä hetkellä EU-alueella datamaksu on enää 0,56 euroa megalta. Heinäkuusta alkaen hinnat saavuttavat tavoitetasonsa, kun data maksaa EU-alueella enää 0,248 euroa megatavulta. Elisa ja Saunalahti tosin siirtyvät edullisempaan hinnoitteluun jo viikkoa aiemmin 19. kesäkuuta.

Arvopaperi-lehden mukaan Elisan ja Saunalahden verkoissa datasiirron hinnoittelussa otetaan käyttöön uudenlainen hinnoittelu, jossa datasiirto koko Euroopassa ja Venäjällä maksaa 2,99 euroa alkavalta 50 megaltavulta. Lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Thaimaassa hinta romahtaa nykyisestä vain 0,29 euroon alkavalta megatavulta. Jatkossa kännykän datapalveluita voi siis melko huoletta käyttää ympäri maailmaa.