Seth Rogen ja James Franco seikkailevat Pohjois-Koreassa – katso traileri

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tosielämässäänkin hyvinä kaveruksina tunnetut Seth Rogen ja James Franco on nähty valkokankaalla yhdessä menestyskomedioissa, kuten Pineapple Express – Ohutta yläpilveä ja This is the End. Kyseisten elokuvien ystäville on tiedossa ilouutisia, sillä jatkoa seuraa vielä tänä vuonna.

Action-komediaksi kuvailtu The Interview kertoo James Francon esittämästä televisiotoimittajasta, Dave Skylarkista, ja hänen Seth Rogenin näyttelemästä tuottajastaan, Aaron Rapoportista. Kun Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un paljastuu heidän Skylark Tonight -julkkisohjelmansa suureksi faniksi, he päättävät käyttää tilaisuutta hyväkseen haastatellakseen suurta johtajaa. Asiat mutkistuvat CIA:n astuessa mukaan kuvioihin.

Lokakuussa Yhdysvaltain ensi-iltansa saavasta The Interview-elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen traileri. Seth Rogenin ja Evan Goldbergin ohjaama elokuva on myös saanut juonikuvioon sopivan, kommunistivaltioiden propagandamateriaalin tyyliin tehdyn upean julisteen.