Viihdelehti kommentoi Olivian paljasta peppua – näin kaunotar iski takaisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen naistähti Olivia Wilde tähdittää heinäkuussa Yhydsvaltain ensi-iltansa saanutta Drinking Buddies -komediaelokuvaa, jossa näyttelijätär nähdään myös viuhahtamassa. Kaunotar on valittu aiemmin muun muassa maailman seksikkäimmäksi kasvissyöjäksi, ja nyt GQ-lehden toimittaja on kehunut hänen peppuaan uuden Third Person -elokuvan arvostelussa.

Twitter
Twitter

Olivian paljas takapuoli nähdään elokuvan seksikohtauksessa, ja toimittaja piti peppua liian hyvänä ollakseen kirjailijan vartalossa. Arvostelussa oleva kommentti päätyi pian myös tähden itsensä tietoon, ja Olivia päätti kommentoida sitä poikkeuksellisen nasevasti Twitterissä.

29-vuotias irlantilais-amerikkalainen näyttelijätär Olivia Wilde on oikealta nimeltään Olivia Jane Cockburn, mutta valitsi taiteilijanimensä Oscar Wilden mukaan. Nainen nähdään tänä vuonna valkokankaalla ainakin seitsemässä elokuvassa. Olivia avioitui jo 19-vuotiaana italialaisen Tao Ruspolin kanssa, mutta suhde päättyi vuoden 2011 alussa seitsemän vuoden avioliiton jälkeen. Hän on nykyään kihloissa komediapersoona Jason Sudeikisin kanssa.

Uusimmat