Nicole Trunfio julkaisi photoshoppaamattomat alusvaatekuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialaismalli Nicole Trunfio löi viime vuonna itsensä läpi mallimaailmassa, ja parhaillaan hän tekee näyttävää läpimurtoa myös viihdelehtien sivuilla. Taannoin Nicole oliotsikoissa jouduttuaan ilmiriitoihin toisen huippumallin, Naomi Campbellin kanssa.

Nyt 28-vuotias mallikaunotar on jakanut Instagramissa otoksia tuoreista kuvaussessioista. Kuvissa Nicole Trunfio poseeraa tummissa alusvaatteissa. Vaikka mallien valokuvia käsitellään usein jälkikäteen kuvanmuokkausohjelmilla, ovat nämä otokset tähden itsensä mukaan täysin muokkaamattomia.

Australialaissyntyinen Nicole Trunfio päätyi malliuralle voitettuaan sikäläisen Search For A Supermodel -realityohjelman ja sijoituttuaan kansainvälisessä kilpailussa kolmanneksi. Sittemmin italialaisia juuriakin omaava Nicole on nähty esimerkiksi Chanelin, Dolce & Gabbanan, Versacen, Diorin, Guccin, Fendin, Valentinon ja Victoria’s Secretin mallina. Hän seurustelee parhaillaan muusikko Gary Clark Jr:n kanssa. Nykyisin Nicole on mukana The Face -televisiosarjassa.