Fani teki poikabänditähdestä eroottisen tarinan – voi päätyä elokuvaksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Huippusuosion saavuttanut One Direction -yhtye käväisi äskettäin naapurimaassamme Ruotsissa. Yhtyeen jäseniin lukeutuva Harry Styles tunnetaan naistenkaatajan mainestaan ja veijarimaisesta olemuksestaan. Miehellä on miljoonia naispuolisia faneja ympäri maailmaa.

Styles ja muut yhtyeen jäsenet tähdittävät lukuisia fanifiktiotekstejä. Fanifiktiossa pääosassa ovat todelliset henkilöt tai sarjojen ja elokuvien hahmot, joille harrastelijakirjoittajat kehittelevät uusia seikkailuja. Nyt eräs Harry Stylesin tähdittämä eroottinen fanifiktiosarja on erittäin kovassa nosteessa.

Anna Toddin kirjoittama After-sarja on saanut Wattpad-sivustolla satoja miljoonia lukukertoja, Elite Daily -sivusto uutisoi. Neitokaisen suosittu fanifiktio on herättänyt myös elokuvapomojen huomion, sillä Toddin kerrotaan neuvottelevan parhaillaan tekstien filmatisoinnista. Jos fanifiktio päätyy todella valkokankaalle, tullaan kaikkien hahmojen nimet muuttamaan tekijänoikeuksien takia. Neitokainen on jo aiemmin sopinut tekstiensä julkaisemisesta kirjoina.

Naistenmiehenä tunnetun Harry Stylesin kuuluisien tyttöystävien kirjo on huikea, kun joukossa seisovat muun muassa Cara Delevingne, Caroline Flack, Taylor Swift ja Kardashianien klaaniin kuuluva Kendall Jenner. Äskettäin Harry Stylesin kerrottiin lähentyneen 25-vuotiaan Daisy Lowen kanssa. Nainen on laulajaäitinsä Pearl Lowen ja Bush-yhtyeen rokkari Gavin Rossdalen tytär sekä saavuttanut tuntuvasti jalansijaa mallimaailman parissa. Harry Stylesin tiedetään tuntevan mieltymystä itseään vanhempiin naisiin.