Harrison Ford mursi jalkansa – Uuden Star Warsin ensi-ilta vaarassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tähän mennessä kuusi osaa kattava Star Wars -saaga saa jatkoa uudella Star Wars: Episode VII -elokuvalla, jonka ensi-ilta on vuonna 2015. Uudesta elokuvasta on saatu esimakua kuvauspaikalta vuotaneiden salakuvien muodossa.

Tulevan elokuvan tuotanto on kuitenkin kokenut harmillisen takaiskun, sillä pääosanesittäjiin kuuluva Harrison Ford joutui kuvauksissa onnettomuuteen. Metro-lehden mukaan näyttelijän jalka murtui kuvauspaikalla tapahtuneen kaatumisen seurauksena, ja nyt koko elokuvan kuvaukset ovat vaarassa viivästyä. On mahdollista, että elokuvan ensi-iltaa joudutaan siirtämään suunniteltua myöhemmäksi ajankohdaksi, tai vaihtoehtoisesti elokuvan käsikirjoitusta joudutaan muuttamaan.

J.J. Abramsin tuottamassa, ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Star Wars -elokuvassa tullaan näkemään John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow. Vanhoissa rooleissa tavataan Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew ja Kenny Baker.