Suloiset vauvakuvat on OUT – ökyvauvat ovat uusi valokuvatrendi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuvatrendejä tulee ja menee, mutta lapset ja eläimet ovat suosittuja aiheita aina. Yleensä lapsiaan otoksiin ikuistavat vanhemmat saattavat hieman loihtia tunnelmaa tarkoituksella suloisemmaksi. Nyt kuitenkin pörröiset ja ylisuloiset vauvakuvat ovat jääneet historiaan.

Instagramissa on nimittäin aloitettu uudenlainen kuvatrendi ”rikkaista” vauvoista. Pienokaiset poseeraavat esimerkiksi seteleiden tai merkkituotteiden kanssa. Suurin osa kuvista on varmasti otettu pilke silmäkulmassa, joten kaikki kuvista närkästyneet pingottajat voivat olla turvallisin mielin. Kuvien pikkuvesselit ovat usein liian pieniä ymmärtämään edes rahan merkitystä.

Kerroimme taannoin hieman samanlaisesta kuvailmiöstä, jossa kuviin ikuistettiin setelien kanssa makoskelevia kissoja. Toki tällaisissa otoksissa on vaarana, että kuvien ottajat yrittävät esittää hieman parempia ihmisiä kuin oikeasti ovat. Suurinta osaa ihmisiä nämä yritykset vain hymyilyttävät. Kuvat on varustettu #richbaby-tägilla.