Tutkimus: Homopariskuntien lapset voivat olla muita lapsia terveempiä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suomessa on monien muiden maiden tavoin käyty lähiaikoina vilkasta keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista, eli käytännössä samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon. Nyt eräs tutkimus on perehtynyt siihen, miten homovanhempien kasvattamat lapset pärjäävät elämässä.

Tutkimuksessa saatin selville, että homovanhempien lapset ovat heteropariskuntien lapsia keskimääräisesti hieman terveempiä ja parempikäytöksisiä. BMC Public Health -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan lapset olivat noin kuusi prosenttia heterovanhempien lapsia hyvinvoivampia. Tutkimustulokset saatiin australialaisvanhemmille lähetettyjen kyselylomakkeiden perusteella.

Homovanhempien lapsilla oli kuitenkin havaittu muita lapsia enemmän mielenterveydellisiä ongelmia. Tutkijoiden mukaan tähän on melko yksinkertainen selitys. Lasten henkisen pahoinvoinnin uskotaan aiheutuneen pääasiassa yhteiskunnan negatiivisestä suhtautumisesta homovanhempiin ja homouteen liittyvästä stigmasta.