Hulvaton uutuusherkku ei sovi herkimmille – sipsien joukossa tulisia yllätyksiä!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Sipsit eli perunalastut ovat monen suomalaisen lempiherkkuja. Suolaiset kaloripommit ovat suosittuja myös muualla päin maailmaa. Nyt sipsivalmistaja Doritos on tuonut markkinoille uuden sipsipussin, joka pitää syöjänsä penkkinsä reunalla koko syömiskokemuksen ajan.

Doritos
Doritos

Kyseessä on Roulette-niminen sipsipussi, josta ei löydy ainoastaan yhden makuisia sipsejä. Rulettipusissa on mukana joitakin todella tulisia sipsejä, jotka varmasti saavat maistajansa haukkomaan henkeään. Tuliset yllätyssipsit ovat kuitenkin pussin muiden sipsien kanssa täysin samannäköisiä, eli herkuttelija ei voi etukäteen tietää, tarttuiko käteen tulinen sipsi vai tavallinen, mieto yksilö.

Tällä hetkellä Roulette-sipsejä saa ainoastaan Kanadasta, BuzzFeed uutisoi. Moni sipsejä maistanut on kommentoinut Twitterissä ja YouTubessa, että sipsit nostavat syöjänsä ahdistustasot taivaisiin. Moni haluaa kuitenkin tästä huolimatta päästä maistamaan erikoista sipsiuutuutta, ja pusseja on jo ryhdytty myymään ja ostamaan esimerkiksi verkkohuutokauppa eBayssä.