Katoamisilmoitus järkyttää New Yorkissa: ”Raskaana oleva tarantella”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tarantella-hämähäkkien pitäminen lemmikkinä yleistyi voimakkaasti 80-luvulla, ja nykyisin ne ovat melko yleisiä lemmikkejä. Ajoittain tarantelloja pääsee myös pakenemaan terraarioistaan, ja silloin omistajalla voi olla edessään mielenkiintoisia öitä. Samoin naapureilla.

Parhaillaan New Yorkin Brooklynissä on kateissa tarantella, josta pyydetään havaintoja kaupungille levitettyjen julisteiden avustuksella. Omistajan mukaan Penelope-niminen tarantella on leppoisa ja harmiton eläin. Järkyttäväksi ilmoituksen tekee se, että tarantellan kerrotaan olevan raskaana ja odottavan jopa 2.000 pikkutarantellaa. Piti kertomus paikkansa tai ei, niin ilmoituksen lukeneet muistavat sen varmasti mennessään illalla nukkumaan.

Reddit
Reddit