Himo yllätti – seksisessio ravintolan katolla päättyi nolosti

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kesä saa ihmiset villeiksi, kun neitokaiset houkuttelevat miehiä luokseen mekkojen helmat hulmuten. Osa pariskunnista intoutuu harrastamaan seksiä julkisilla paikoilla ilman, että välittäisivät ohikulkijoiden mielipiteistä. Nyt poliisi on pidättänyt liian himokkaaksi äityneen kaksikon Newarkissa.

Poliisi
Poliisi

39-vuotias Michael Suh oli saatellut 27-vuotiaan heilansa Nicole Germackin kaupungissa olleen Chipotle Mexican Grill -pikaruokalan katolle seksiä harrastamaan. Pari olikin lemmiskellyt antaumuksella ravintolan laella, eikä heitä haitannut edes se, että parhaillaan oli menossa vilkas lounasaika. Joku soitti heille kuitenkin poliisit.

Virkavallan käskyistä huolimatta pari jatkoi aktiaan vielä 20 sekunnin ajan ennen karkuun juoksemista. Michael Suh omistaa muutaman korttelin päässä meksikolaisravintolasta oman sushiravintolan, jonka yläkerrassa on hänen kotinsa. Poliisi tavoitti villin parin miehen kotoa, Uproxx raportoi.