Ikuista rakkautta: Aviopari menehtyi 63 yhteisen vuoden jälkeen vain tunteja toisistaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Joidenkin arvioiden mukaan nykypäivänä noin puolet avioliitoista päättyvät eroon. Asia ei kuitenkaan ole aina ollut näin, sillä avioerot ovat yleistyneet toden teolla vasta viime vuosikymmenien aikana. Nyt otsikoihin on noussut erään avioparin koskettava tarina siitä, kuinka pitkä avioliitto voi parhaimmillaan olla.

Yhdysvaltalaiset Bob ja Barbara Pettis olivat naimisissa 63 vuotta kuolemaansa asti. Vuonna 1951 naimisiin mennyt pariskunta menehtyi viime kuun loppupuolella samana päivänä. NewsOK uutisoi, että 82-vuotias Barbara menehtyi useiden eri terveysongelmien johdosta. Bob nukkui pois muutamaa tuntia myöhemmin 85-vuotiaana keuhkokuumeen takia.

Opettajina elantonsa tienannut pariskunta oli ollut koko liittonsa ajan hyvin rakastuneita. Pettisien poika Clay on kertonut, ettei hän ihmetellyt yhtään, että hänen vanhempansa nukkuivat pois samana päivänä. Pariskuntaa jäävät kaipaamaan Clayn lisäksi Leslie ja Jim -nimiset lapset, 11 lapsenlasta ja viisi lapsenlapsenlasta.