Tutkimus: Seksikkäät kuvat saavat näyttämään typerältä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisen kuvan saa helposti seksikkäämmäksi vilauttelemalla rintavakoa, reittä tai napaa kameralle. Mikäli myös kasvojen ilme ja hiusten asento on kohdillaan, saattaa taviksesta kuoriutua kuvaan todellinen seksipommi. Tällainen tyyli ei kuitenkaan kannata, mikäli mielii saada uskottavuutta muilta netinkäyttäjiltä.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Oregonin yliopisto toteutti sosiaaliseen mediaan ja siellä julkaistuihin kuviin liittyvän tutkimuksen. Tutkija Elizabeth Daniels loi kaksi kuvitteellisen parikymppisen naisen profiilia nettiin. Toinen oli seksikkäällä profiilikuvalla varustettu ja toinen tavallisiin arkivaatteisiin pukeutunut. Kuvissa oli sama henkilö, mutta toisen asu oli huomattavasti seksikkäämpi ja paljastavampi.

Mielikuvitushenkilöillä oli sama nimi ja samanlaiset mielenkiinnon kohteet, kuten lempikirja, -musiikki ja -elokuva. Tutkimukseen osallistui 118 lukion suorittanutta tai teini-iässä olevaa 13–25-vuotiasta naista.

Vastaajat arvioivat kolmea eri väittämää, jotka olivat: Luotan hänen kykyynsä tehdä töitä, hän voisi olla ystäväni ja hän on mielestäni kaunis. Farkkuihin ja t-paitaan profiilikuvassaan pukeutunut nainen peittosi seksikkäällä kuvalla varustetun profiilin kaikissa kohdissa saaden enemmän puoltavia vastauksia.

– Nuorilla tytöillä on valtavat paineet näyttää seksikkäältä, mutta silti paljastavien kuvien jakamisella voi olla enemmän epäsuotuisia vaikutuksia kuin myönteisiä, Daniels veti johtopäätöksen Psychology of popular Media Culture -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat