Mies yritti irtisanoa laajakaistan – asiakaspalvelijalta uskomaton vastaus

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Asiakaspalvelun saaminen puhelimitse voi välillä olla kovan työn takana. Langan päähän voi välillä olla hankalaa saada ketään eikä asioiden hoitaminen puhelimen välityksellä olekaan aina mahdollista. Nyt netissä leviää erään pariskunnan nauhoite siitä, kun he yrittivät irtisanoa laajakaistaansa.

Ryan Block julkaisi SoundCloud-sivustolla äänitteen ja kertomuksen siitä, mistä tapahtuneessa oikein oli kysymys. Miehen vaimo oli ensin soittanut Comcast-yritykselle irtisanoakseen heidän laajakaistansa, sillä he olivat siirtyneet toisen yrityksen asiakkaiksi. Vaimo oli moneen kertaan selittänyt asiakaspalvelijalle, miksi he vaihtoivat eri firmaan.

Puhelimen päässä ollut mies ei kuitenkaan ollut tyytynyt naisen vastauksiin, vaan hän intti tälle vastaan. Lopulta Ryan otti ohjat kymmenen minuuttia kestäneestä puhelusta, jonka jälkeen tappelua jatkui vielä kahdeksan minuuttia.

Asiakaspalvelija ei millään suostunut katkaisemaan pariskunnan nettiä, vaan hän vaati saada selityksen sopimuksen lakkauttamisesta. Puhelun puolivälistä eteenpäin nauhoitettua äänitettä on käyty tähän mennessä kuuntelemassa SoundCloudissa jo yli 4,6 miljoonaa kertaa. Comcast on hurjan huomion siivittelemänä pyytänyt julkisesti anteeksi huonoa asiakaspalveluaan.

Uusimmat