Kissasta tuli mestarivaras – tuo omistajalle alushousuja ja sukkia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kissat kantavat yleensä saaliinsa omistajalleen näytettäväksi. Kerroimme taannoin australialaisesta mirristä, joka oli kiikuttanut eläimen raadon sijaan omistajalleen pussillisen kannabista. Nyt eräs toinen mirri on sortunut hieman samankaltaiseen varkauteen, tosin saalistavarat vaihtelevat päivittäin.

Englannin Portsmouthissa asuu pariskunta, jonka lemmikkieläin aiheuttaa suunnattomasti harmaita hiuksia. 66-vuotias John Bowler ja hänen 62-vuotias vaimonsa Sharon ovat nimittäin jo tovin ihmetelleet erilaisia esineitä, joita heidän mirrinsä kantelee kotiin. 1,5-vuotias Ghost-kissa on nimittäin tuonut näytille muun muassa sukkia, alusvaatteita ja jopa kahvikupin.

Pian kuitenkin selvisi, että kissa käy varkaissa naapureiden luona. Saalistusretkeltään kotiutuva kissa maukuu niin kauan, kunnes omistajat menevät ulos katsomaan sen kantamiaan esineitä. Mirror-lehden mukaan pariskunta pyrkii palauttamaan kissansa varastamat tavarat takaisin omistajilleen.