Coolio julkaisee musiikkia pornosivuston kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmankuulu hiphop-legenda Coolio tunnetaan parhaiten Gangsta’s Paradise -jättihitistään. Vaikka mies ilmoitti vuosi sitten jättävänsä musiikkibisneksen, on häneltä ilmestymässä uutta materiaalia. Tuorein tuotos on toteutettu aikuisviihdesivuston kanssa.

TMZ kertoo Coolion tehneen sopimuksen aikuisviihdejätti PornHubin kanssa. Mies tekee vahvaa paluuta uudella Take it to the Hub -musiikkivideolla, joka on kyllästetty K18-materiaalilla aina märkiä t-paitoja myöten.

Videota on kuvattu Los Angelesin pohjoispuolella Sherman Oaksissa viiden tunnin ajan. Video tullaan julkaisemaan ilmeisesti ainoastaan PornHub-sivustolla. Huhut kertovat, että mies olisi julkaisemassa tänä vuonna myös uuden albumin.

Yhdysvaltalainen 50-vuotias rap-tähti Coolio on oikealta nimeltään Artis Leon Ivey Jr. Hänen jättihittinsä Gangsta’s Paradise voitti vuonna 1995 Best Rap Solo Performance -kategorian Grammyn. Coolio on julkaissut yhteensä yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2009 ilmestynyt From The Bottom 2 The Top. Hän on myös näytellyt useissa televisiosarjoissa. Stara tapasi Coolion taannoin Tampereella. Katso haastattelu tästä.