Vuoden naurettavin TV-haastattelu sai ansaitsemansa sivalluksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Israelin hyökkäys Gazaan on vaatinut jo yli tuhannen siviilin hengen, kun samaan aikaan Israelissa on kuollut kolme siviiliä. Eilen Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva vahvisti Yleisradion televisiouutisissa Israelin rikkovan parhaillaan kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.

– Iskut kohdistuvat mihin tahansa. Julkisiin rakennuksiin, klinikoihin, terveyskeskuksiin, kouluihin. Puhumattakaan ihmisten kodeista. Voi sanoa, että nämä kaikki tapahtumat ja tää tapa käydä näitä taisteluja sotii kansainvälistä humanitääristä lakia vastaan. Tässä ei noudateta mitään kansainvälisesti sovittuja humanitäärisen avun sopimuksia, Alajarva totesi Yleisradion uutisille.

Myös YK vahvisti Israelin rikkovan kansainvälisiä lakeja.

YouTube
YouTube

Yhdysvalloissa erityisesti Fox News puolustaa perinteisesti Israelia suorastaan fanaattisesti. Viime viikolla jopa viihdelehdet noteerasivat uutiskanavan paljon huomiota saaneen ohjelman, jonka oli tarkoitus olla keskustelutilaisuus Israelin ja Gazan tilanteesta. Todellisuudessa ohjelma osoittautui kuitenkin asenteelliseksi propagandaksi.

Keskustelussa oli mukana myös palestiinalainen, joka ei kuitenkaan saanut lainkaan toivomiaan puheenvuoroja toimittajan raivostuessa hänelle. Nyt brittitähti Russell Brand on julkaissut tästä haastatteluvideosta oman versionsa, jossa hän kommentoi nasevasti Fox Newsin toimittajan toimintaa.