Ruokavalio terveellisemmäksi – unohda nämä tekosyyt

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni laihdutti keväällä bikinikunnon saavuttaakseen. Ideaali tilanne olisi jos kevyt ja terveellinen ruokavalio seuraisi vuoden ympäri. Tällöin ei tarvitsisi pitää erikseen kuntokuureja tai pudottaa painoa vuosittain. Osa ihmisistä karttaa terveellistä ruokavaliota tekosyihin vedoten.

Terveys- ja hyvinvointivalmentaja Joanne Henson listasi nyt Femail Firstin sivuille viisi yleisintä tekosyytä, joiden takia ihmiset eivät syö tarpeeksi terveellisesti. Ensinnäkin moni luulee ihan oikeasti, että terveelliset ruoat ovat tylsiä ja maistuvat pahvilta.

Todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen, sillä epäterveellisissä ruoissa on vähemmän makua ja enemmän sokeria sekä keinotekoisia maun antajia. Ne ovat yleensä prosessoituja ja kaukana luonnollisista ja rikkaista mauista.

Vinkkejä saa esimerkiksi terveellisiä reseptejä tarjoavasta keittokirjasta, jolloin on helpompi lähteä liikkeelle uuteen ruokavalioon. Moni luulee, että terveellisten ruokien valmistaminen vaatii tuntien kokkailemista ja hellan ääressä hääräämistä.

Kuinka helppoa on pestä vihannekset ja panna ne veden kanssa kattilaan? Hommaan menee puolet vähemmän aikaa kuin drive-in -luukulle ajamiseen. Kun ruokaa valmistaa kerralla enemmän, säästyy seuraavina päivinä valmistusprosessilta kokonaan.

Terveellinen ruokavalio ei tarkoita, että olisi dieetillä tai laihdutuskuurilla. Kyse ei ole taakasta, vaan edusta ja paremmasta olosta. Kehon muutokset huomaa nopeasti ruokavalion muuttuessa parempaan suuntaan. Olo on yleensä energisempi ja terveempi.

Ei ole tuulesta temmattu lause, että olet mitä syöt. Mikäli ei osaa tai yksinkertaisesti halua tehä ruokaa itse, on maailma pullollaan ravintoloita, joissa tarjoillaan terveellisiä ruokavaihtoehtoja. Vaihda ranskalaiset salaattiin ja limonadi veteen tai maitoon. Tähän ei siis päde sekään tekosyy, että käy vain ulkona syömässä.

Mikäli kärsii mielihaluista ja tahtoo napostella, voi välipalat muodostaa helpommin terveellisistä vaihtoehdoista. Sokeri- ja suolapitoiset herkut koukuttavat. Suurin tekosyy löytyy yleensä rakkaudesta mässäilyyn ja herkutteluun. Kun tästä olettamuksesta pääsee eroon, on syömätapojen muutos helpompaa. Vaihda sipsit suolakurkkuun ja karkit marjoihin.