Chris Pratt yllätti erikoistaidollaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Amerikkalaisen elokuvatähden Chris Prattin ura on täynnä lihomisia ja laihtumisia. Mies treenasi itsensä huippukuntoon esimerkiksi Moneyball-elokuvaa varten, jonka jälkeen hän lihotti itseään 30 kiloa The Delivery Man -elokuvaan.

YouTube
YouTube

Nykyään mies nähdään jälleen timminä Guardians of the Galaxy -elokuvan tiimoilta. Näyttelijätär Anna Farisin kanssa naimisissa oleva lihaskimppu hämmästytti äskettäin Instagram-kuvalla, jossa nähtiin miehen vaimolleen taiteilema ranskanletti.

Kuva sai monet ihastelemaan miehen hiustenlaittokykyjä, sillä ranskanletti on normaalia lettiä vaativampi kampaus. Nyt mies on todistanut Entertainment Tonightin haastattelussa, että Anna Farisin päässä nähty ranskanletti oli todella hänen tekemänsä.

Pratt laitettiin nimittäin letittämään harjoittelijatytön hiukset kesken haastattelun. Hämmentynyt näyttelijäkomistus otti haasteen rohkeasti vastaan ja vastaili letittämisen ohessa haastattelijan kysymyksiin. Lopputuloksesta näkee, ettei kyseessä ollut Prattin ensimmäinen ranskanletti.