Lastenvahti helvetistä – myi vauvan bussilipun hinnalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Etenkin tyttöjen ensimmäinen työpaikka on usein lapsenvahtina. Taskurahaa tienataan pienokaisten hoitamisesta sillä aikaa, kun lapsen vanhemmat ovat poissa. Joissakin perheissä käytetään päivähoidon sijaan esimerkiksi au paireja lastenvahteina arkea helpoittamaan.

Filippiineillä on noussut otsikoihin ehkäpä maailman huonoin lastenvahti. 18-vuotias Angeline Angono oli nimittäin kaapannut vahtimansa yksivuotiaan tytön. ABS-CBN -uutisten mukaan sekopäinen lapsenvahti oli mennyt linja-autopysäkin tuntumaan aikeenaan matkustaa Pasayn kaupungista kauas Visayasin saarelle. Angeline oli myynyt yksivuotiaan lapsen bussilipun hinnalla, joka oli 500 filippiinin pesoa, eli 8,4 euroa.

Pienokainen löytyi onneksi seuraavana päivänä paikallisesta Pasayn sairaalasta, vaikka vielä ei tiedetä kuka hänet on sinne vienyt. Vauvan ostaja on todennäköisesti ilmoittanut ainakin lastenvahdista poliiseille, jotka saivat hänet kiinni ennen bussiin nousemista. Angeline pidätettiin ja häntä tullaan syyttämään lapsikaupasta.