Megan Fox ei harrasta seksiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kotiäitinä perheonneaan vaaliva Megan Fox kertoi äskettäin, että on valmis työskentelemään vain kotinsa lähellä ja noin 10 – 20 päivänä vuodessa. Nyt hän on kuitenkin palannut julkisuuteen Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan ensi-illan tiimoilta.

Splash
Splash
Splash
Splash

Nyt Megan Fox on paljastanut, ettei hän käytännössä harrasta enää lainkaan seksiä. Tähden mukaan pariskunnan kaksivuotias poika nukkuu joka yö samassa sängyssä heidän kanssaan.

– Noah-poikamme nukkuu meidän sängyssämme, joten emme oikeastaan pysty harrastamaan seksiä, Megan Fox paljasti The View -ohjelman haastattelussa.

Seksi ei ole ainoa elämän mukavuus, josta Megan Fox joutuu nykyään olemaan erossa. Nainen kertoi E! Online -sivustolle lopettaneensa hiilihydraattia sisältävien ruokien syömisen ja tupakoimisen kokonaan. Kahvia Megan sen sijaan myöntää vielä nauttivansa.

Megan Fox on julkisesti myöntänyt viihtyvänsä pelkästään perheen parissa, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole kuin yksi läheinen ystävä, kasvohoitajana työskentelevä Mindy. Megan vakuutti Cosmopolitanin haastattelussa, että yksi hyvä ystävä riittää, sillä näyttelijä ei ole kovinkaan sosiaalinen. Helmikuussa syntynyt lapsi sai nimekseen Bondhi Ransom Green. Pariskunnalla on jo entuudestaan 1,5-vuotias poika Noah.