Ampiaiset iskivät rockfestareille Porissa – yli 20 hoitoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluva kesä on ollut Suomessa poikkeuksellinen monella tavalla, sillä jääkautta muistuttanut kesäkuu ja ennätyshelteinen heinäkuu olivat huomattavia muutoksia keskiarvoon. Parhaillaan myös ampiaiset ovat tavallista vihaisempia, ja sen tulokset näkyivät viikonloppuna festareilla.

Porispere-festivaaleilla Porin Kirjurinluodon vihainen ampiaisarmeija piti festivaalivieraita piinassa koko viikonlopun. Suomen Punaisen Ristin mukaan festarialueella jouduttiin hoitamaan yli kahtakymmentä ampiaisenpiston saanutta potilasta. Säät suosivat neljättä kertaa järjestettyä festivaalia. Aurinko paistoi ja lämpömittari oli hellelukemissa kolmepäiväisen tapahtuman ajan.

Porisperessä oli tänä vuonna yhteensä noin 12.500 kävijää. Sunnuntain yleisömäärä jäi odotetusti aiemmista vuosista, sillä tällä kerralla mukana ei ollut Cheekin tai Robinin kaltaista meganimeä. Ensi vuonna Porispere saavuttaa viiden vuoden merkkipaalun. Perjantain ja lauantain nousujohteiset yleisömäärät lupaavat hyvää jatkoa ajatellen.