Hevostanssin esitellyt nettilegenda palasi – silkkaa myötähäpeää?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Esittelimme vuosi sitten yhdysvaltalisen Joanna Rohrbackin, joka nousi hetkessä nettijulkkikseksi uutta liikuntamuotoaan esittelemällä. Monen mieleen jäi naisen hassun kävelytyylin lisäksi hänen etumuksessaan ollut kiusallisen näyttävä kurttu.

YouTube
YouTube

Nyt Rohrback on tehnyt paluun ja tällä kertaa kaverin kera. Naisen kanssa esiintyy seeprahousuihin pukeutunut mies. Videon ideana on osoittaa, että hevosen kävelytyyliä mukaileva liikuntamuoto prancercise on hauskempaa kaverin kanssa. Videolla ei kuitenkaan voi olla huomaamatta miehen villisti pomppivia sukupuolielimiä trikoiden alla.

Joanna Rohrback ottaa nettijulkisuudesta kaiken hyödyn ja on aloittanut omien videoidensa myynnin myös DVD-levyillä. Videolla nähtävä joustavasti, rytmisesti ja iloisesti etenevä kävely on saanut naurunpurskahduksia osakseen. Joanna ei anna ilkeiden puheiden häiritä. Asiaansa uskova nainen on tehnyt aiheesta myös kirjan.

Uusimmat