Harry Potter pirullisena uuden kauhuelokuvan trailerissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -elokuvilla maailmanmaineeseen noussutta Daniel Radcliffeä ei nähdä sosiaalisessa mediassa, sillä hän yrittää suojella yksityiselämäänsä mahdollisimman tarkasti. Taannoin näyttelijä kuitenkin kertoi julkisesti hakeutuvansa vieroitushoitoon lopettaakseen tupakoinnin.

Lionsgate
Lionsgate

24-vuotias brittinäyttelijä nähdään tänä vuonna valkokankaalla Horns-elokuvassa, joka on fantasiateemastaan huolimatta melko kaukana Harry Potterien koko perheelle sopivista seikkailuista.

Elokuvassa Daniel Radcliffe esittää nuorta miestä, jota syytetään tyttöystävänsä murhasta. Eräänä aamuna mies herää päässään pirunsarvet, ja huomaa osaavansa lukea ihmisten ajatuksia.

Horns perustuu Stephen Kingin pojan, Joe Hillin romaaniin. Elokuvan ohjaajana toimii muun muassa Piranha 3D ja Haute Tension -kauhuelokuvista tunnettu Alexandre Aja. Elokuvasta saadaan nyt esimakua trailerin muodossa.

Daniel Radcliffe kertoi taannoin haluavansa toimintaelokuvaroolien pariin Harry Potterin roolin karistaakseen, ja unelmissa siintää agenttiseikkailujen roiston hahmo. Daniel nähdään tänä vuonna kolmessa elokuvassa, joihin lukeutuvat Kill Your Darlings, The F Word ja Horns.