Maailman eniten tienaavat DJ-tähdet listattiin – parhaalla 66 000 000 dollarin vuositulot

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elektroninen tanssimusiikki on saanut muutaman viime vuoden aikana valtavan suosion, kun yhä useampi DJ-tuottaja on noussut perinteisten artistien tilalle maailman eniten tienaavien viihdetähtien joukkoon. Nappeja painelemalla saadaan nykyisin tähtitieteellisiä vuosituloja.

Talouslehti Forbes on jälleen listannut maailman eniten ansaitsevat DJ-tähdet, ja hieman yllättäen listan ykköspaikalla David Guettan edellä jatkoi jo toista vuotta Suomessakin äskettäin Weekend Festivaleilla esiintynyt Calvin Harris. Hänen vuositulonsa ovat nykyisin peräti 66 miljoonaa dollaria. Listan seuraava tähti tienasi vain alle puolet Harrisin tuloista. Viime vuonna Calvin Harrisin tilipussi oli 46 miljoonaa dollaria.

David Guetta joutui tällä kertaa tyytymään selkeään kakkossijaan ”vain” 30 miljoonan vuosituloillaan. Kolmanneksi eniten tienasivat jaetulla sijalla olleet Tiesto ja Avicii 28 miljoonan tuloillaan. Viiden joukkoon mahtui myös Steve Aoki 23 miljoonan dollarin tuloilla. Heidän jälkeensä eniten tienaavat DJ-tähdet ovat Afrojack (22 miljoonaa), Zedd (21 miljoonaa), Kaskade (17 miljoonaa), Skrillex (16,5 miljoonaa) ja Deadmau5 (16 miljoonaa).