Tutkija: ”Seksielämä kannattaa aloittaa ennen avioliittoa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Läheisyyttä voi olla myös ilman seksiä. Todellisuudessa seksi on oiva kannustin myös muuhun läheisyyteen. Erilleen ajautuneet parit voivat löytää onnensa uudelleen makuuhuone-elämää piristämällä. Rakasteleminen on yksi maailman kauneimmista yhdessäolon muodoista, eikä sitä tule pitää ainakaan asiantuntijoiden mukaan syntisenä tai likaisena.

Osa ihmisistä kuitenkin ajattelee, että seksi on ainoastaan jälkikasvun tehtailemista varten. Etenkin vahvaa uskonnollista vakaumusta ihannoivat ihmiset pidättäytyvät seksistä pelkän nautinnon vuoksi, ja monessa kulttuurissa on tapana säästää neitsyys tai poikuus aviovuoteeseen. Mikäli avioliittoon astuminen vierähtää vasta pitkälle aikuisiälle, saattaa seksistä pidättäytymisestä olla haittaa seksiin liittyvälle ajattelumallille.

Näin ainakin analysoi Washingtonin yliopiston tutkija Sarah Diefendorf, joka aloitti laajamittaisen seksuaalitutkimuksen vuonna 2008. Hän seurasi 15 miehen seksuaalista käyttäytymistä ja siihen liittyviä tuntemuksia. Jokainen osanottajista oli vaihtoehtokirkon jäsen, ja seurakunnassa pidetään ryhmäistuntoja seksin kiusausten tunnustamista varten. Miehet mieltävät seksin pyhäksi asiaksi, ja esiaviollinen seksi on heidän mukaansa törkeää.

Miehistä 14 astui avioliittoon vuosien 2011 ja 2012 aikana. Tulosten perusteella uskonnollinen omistautuminen seksistä pidättäytymiseen johti heidän avioliittonsa puutteelliseksi – ainakin seksin osalta. Heillä ei ole vaimojensa kanssa oikeastaan minkäänlaista seksuaalista suhdetta, mutta myös muu kommunikointi ja avoimuus ontuu. Toisin sanoen miehet eivät ole oppineet, kuinka heidän tulisi suhtautua vaimonsa kanssa koettuun rakkauden huumaan tai asiasta keskustelemiseen.

– Vaikka heidän uskonnollisen tukiryhmänsä ideana on kunnioittaa seksiä avioliitossa, ovat miehet tottuneet ajattelemaan seksistä hyvin negatiivisessa mielessä. Sen myötä heidän aviovuoteeseen on tullut tarpeettomia huolia. Aiemmin he hyötyivät ryhmästä, koska se tuki pidättäytymiseen, nyt se aiheuttaa heille vain lisähuolta, tutkija kertoo Esquire-lehdelle.

Miesten mukaan aviovuoteessa aloitettu seksi on antanut Saatanalle keinon houkutella heitä uudella tavalla pahuuden tielle.

Uusimmat