Miley Cyrus jättää twerkkauksen: ”Jään eläkkeelle”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Twerkkaaminen nousi maailman suosikkiliikkeeksi viime vuonna Miley Cyrusin suorittamien koreografien ansiosta. Miley aiheutti myöhemmin kohua esittämällä yltiöseksikkäitä tanssiliikkeitään myös ikärajattomissa konserteissa.

Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: All Over Press
Kuva: All Over Press

Nyt tähti kertoo jättävänsä pepputanssin historiaan. Twerkkaaminen lienee Mileyn tunnetuin tavaramerkki tällä hetkellä, ja osa hänen konserttikävijöistään haluaa keikkapaikalle vain todistamaan seksikkään laulajan suorittamaa liikesarjaa. Nainen on keinuttanut takapuoltaan ahkerasti kuluneen vuoden aikana. Nyt Miley kertoo jättäneen tanssityylin historiaan.

– Olen jäänyt twerkkaamisesta eläkkeelle. Teen nyt musiikkia The Flaming Lips -yhtyeen kanssa. Tyyli on erilaista ja psykedeelisempää, 21-vuotias laulajaneitokainen kertoi MTV:lle.

Naisen päätökseen vaikutti hänen omien sanojensa mukaan myös Nicki Minajin suorittama lavaperformanssi MTV Video Music Awardsissa. Mileyllä ei kuulemma ole rahkeita samanlaiseen suoritukseen pienellä pepullaan, ja siten twerkkauksen kuningatarkruunu on nyt ojennettu Minajille.

Uusimmat