Hautajaisista uusi bisnes – päätä ruumiisi ulkonäkö ennakkoon

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Luterilaisissa hautajaisissa voi käydä katsomassa vainajaa ennen hautajaisia, mutta varsinaisessa siunaustilaisuudessa on tapana pitää arkkua kiinni. Joissakin uskonnoissa ja kulttuureissa pidetään kantta avoinna, jotta omaiset voivat lähettää vainajan viimeiselle matkalleen.

Japanissa on nyt aloitettu bisnes, jossa ihmiset voivat päättää viimeisen ulkonäkönsä jo ennen kuolemaa. He saavat valita arkussa olevan meikin ja asun. Hautaustoimisto voi palkata jopa valokuvaajan ottamaan heistä kuvan esimerkiksi arkussa maaten. Monen mielestä idea kammottava, mutta omiaan niille, jotka haluavat matkata tuonpuoleiseen tällättynä, Sun-lehti uutisoi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Suomalainen hautajaistapa on muotoutunut maahamme uskonpuhdistuksen jälkeisestä ajasta. Entisaikaan vainajat siirrettiin maatalojen aittoihin odottamaan hautajaisia, nykyisin ruumiita säilytetään ruumishuoneella. Suomessa omaiset saavat toimittaa vainajille heidän viimeiset vaatteensa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.