Lammasta ei keritty kuuteen vuoteen – ihmiset eivät uskoneet silmiään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen eläinsuojelulaki määrää, että lampaat on kerittävä vähintään kerran vuodessa. Nyt Australiasta on löydetty määkivä eläin, jota ei ole keritty varmaankaan koskaan sen kuusivuotisen elinikänsä aikana.

YouTube
YouTube

Keritsijät toivovat nyt rikkovan villamääräennätyksen, mitä yhdestä lampaasta on keritty. Lampaanvilla on huomattavasti parempilaatuisempaa, mikäli lammas keritään vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Australialainen lammas oli yksin harhailemisesta huolimatta ehtinyt kasvattamaan ympärilleen järisyttävän paksun villakerroksen. Peter Hazell löysi yksinäisen lampaan Netty-vaimonsa kanssa ja he kuljettivat eläimen kotitilalleen.

Lampaan villa oli pysynyt hyväkuntoisena, vaikka eläin oli joutunut selviytymään yksin monen vuoden ajan. Villa on yleensä herkkä reagoimaan erilaisiin rasituksiin, kuten karitsojen imetykseen. Myös lampaan rotu vaikuttaa oleellisesti villan laatuun ja kerinnän jälkeiseen käyttötarkoitukseen.