Liikenneraivoa venäläisittäin: Eläinpukuihin pukeutuneet pahoinpitelivät autoilijan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useimmissa venäläisissä autoissa on nykyään kojelautakamera, joka helpottaa esimerkiksi onnettomuuksiin liittyvien vakuutusasioiden selvittämistä. Toisinaan nämä kamerat tallentavat internetin riemuksi mitä erikoisempia liikennetilanteita itänaapurimme rajojen tuolta puolen.

YouTube
YouTube

Tuoreella Youtube-videolla nähdään tilanne, joka alkaa melko tavallisena liikennekärhämänä. Valkoisen auton kuski ei ole ilmeisesti tyytyväinen ohittamansa pakettiauton liikennekäyttäytymiseen, jolloin hän menee koputtamaan ajoneuvon kuskin puoleiseen ikkunaan.

Tapahtumat saavat yllättävän käänteen matkustajien astuessa ulos pakettiautosta. Kulkuneuvon matkustajat ovat pukeutuneet eläimiksi ja piirroshahmoiksi, ja hyökkäävät ikkunaan koputtaneen henkilön kimppuun keskellä tietä. Mies tuskin osasi odottaa aamulla herätessään joutuvansa päivän aikana Paavo Pesusienen ja Mikki Hiiren pahoinpitelemäksi.