Vappupillit työnnettiin auton pakoputkeen – tässä hervoton tulos

Autot · Terhi Piiroinen

Ihmiset ovat kiinnostuneita arjen ihmeistä ja testaavat mielellään Myyntinmurtajien tavoin erilaisia ideoitaan. Nämä pikkutestit kuvataan myös nettiin koko maailman katseltavaksi, ja vaikka kokeiluilla ei olisi merkityksellistä päämäärää, on niiden parissa hauska viettää aikaa. Nyt testiin pääsivät vappupillit ja pakoputki.

Videon otsikko kertoo, että testi on suoritettu tieteen nimissä. Totisesti, sillä harvalle tulee mieleen tunkea auton pakoputkeen kymmentä vappupilliä. Onneksi eräs arkitiedemiesten ryhmä uskalsi psnns paperisella perällä varustetut pillit auton pakoputkeen ja lopputuloksena syntyi mojova törähdys.

Telegraph-lehti uutisoi taannoin EU:n asettamasta kiellosta, jonka mukaan vappupillit ovat vaarallisia alle 14-vuotiaille, ja siksi ne tulisi kieltää ilmapallojen ohella mopoikää nuoremmilta. Emme myöskään suosittele vappupillien asettamista pakoputkiin, sillä pakosarjasta tuleva kaasu on kuumahkoa, eikä siksi sovellu kovin hyvin paperin kaveriksi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.