Koira näki ensimmäisen kerran lunta – sai melkoisen hepulin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadan Albertassa koettiin tällä viikolla yllättävä sääilmiö, kun ensilumi laskeutui maahan jo syyskuussa. Äkillinen lumentulo ei varmasti miellyttänyt monia paikallisia, etenkään autolla töihin matkustavia.

YouTube
YouTube

Kaikkia ensilumi ei kuitenkaan ärsytä. Melissa Murtagh -nimisen Youtube-käyttäjän videolla tapaamme hänen alun perin Kaliforniasta kotoisin olevan rescue-koiransa, joka ei ole aikaisemmin eläessään nähnyt lunta. Kaksivuotias Link-koira on maan peittäneestä valkoisesta lumesta erittäin innoissaan.