Pikkutyttö kiisti käyttäneensä äidin huulipunaa – jäi rysän päältä kiinni

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsille voi olla haasteellista opettaa oikean ja väärän eroa siksi, että pienokaiset onnistuvat useimmiten olemaan yksinkertaisesti niin suloisia, ettei heitä voi rangaista. Lapset ovat yleensä myös todella huonoja valehtelijoita, ja tämän takia he jäävät teoistaan myös kiinni.

YouTube
YouTube

Jack Vale on julkaissut YouTubeen videon neljävuotiaasta tyttärestään, joka väittää, että ei ole koskenut äitinsä huulipunaan. Valitettavasti lapsen kasvot ovat erittäin hyvä todistusaineisto luvattomalle huulipunan käytölle, sillä ipanan suun ympärys on loistavan pinkki. Vaikka pikkutyttö kieltää aluksi käyttäneensä huulipunaa, myötää hän lopulta ottaneen sen ilman lupaa.

Sen jälkeen perheessä saadaan käydä tärkeä keskustelu rehellisyydestä. Olemme kertoneet samankaltaisista tapauksista ennenkin, joissa lapset ovat esimerkiksi syöneet salaa donitseja, eivätkä myönnä asiaa vanhemmilleen. Usein tenavien suun ympärys on kuitenkin pullanmuruissa ja suklaassa.