Kissa äksyilee yskivälle omistajalleen unissaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kissat voivat kehrätä, maukua, ulvoa, kujertaa tai kuorsata. Mirrien äänimaailmaan kuuluu muun muassa se, että jotkut yksilöt kertovat nälästä, tylsyydestä tai muusta tarpeesta kovaan ääneen maukuen – kuin pienet lapset itkien. Osa kissoista purisee vain tyytyväisyyttään.

YouTube
YouTube

Kissat saattavat niin sanotusti näkättää saalistaessaan, jolloin niiden suu liikkuu nopeasti ja ääni muistuttaa räkättävää lintua. Kissat saattavat pitää samanlaista ääntä myös nukkuessaan ja saalistusunia katsellessaan. Eräs kissanomistaja on nyt julkaissut YouTubeen videon, jolla kuullaan nukkuvan kissan reagoiminen omistajansa yskään.

Nelitassuiset ystävät kommunikoivat äänillä, ja videolla esiintyvä kissa vastaa unensa keskeltä omistajansa yskimiseen katkonaisilla maukaisuilla. Toisin sanoen kissa kuulee yskinnän unensa läpi ja vastaa joko tyynnytelläkseen köhijää tai luulee ääntä kommunikointiyritykseksi. Lopulta mirri osoittaa elekielellään, että haluaa nukkua ilman yskijän mekastusta.