Kissa kohtasi sitruunaviipaleen – näin siinä kävi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Voimakkaan makuinen sitruuna on omiaan tuomaan raikkautta moniin ruokalajeihin ja juomiin. Useat eläimet eivät kuitenkaan ole happaman hedelmän ystäviä, ja siksipä sitruunaa käytetään myös esimerkiksi karkoittamaan lemmikkejä paikoista, joihin ne eivät kuulu.

YouTube
YouTube

Kissat ovat kuitenkin tunnetusti uteliaita eläimiä, ja japanilaisella videolla Hime-kissa saa ihmeteltäväkseen sitruunaviipaleen. Vaikka sitruunan hapan haju ärsyttää kissaa, se ei osaa pitää näppejään erossa lattialle ilmestyneestä oudosta hedelmästä.

Video on julkaistu Youtubessa jo vuonna 2012, mutta Tastefully Offensive -sivuston ansiosta se on jälleen ihastuttanut kissojen oudoista tempauksista nauttivia internet-käyttäjiä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat