Pornoala kyllästyi Googlen sensuuriin – aikuisviihteelle oma hakukone

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ensimmäisiä kertoja internetiä käyttävät saattavat häikäistyä siitä tosiasiasta, kuinka paljon netissä on ilmaista pornoa. Pornografiaksi voidaan luokitella kaikki seksuaalista kiihottumista aiheuttavat materiaalit. Aikoinaan pornografia saavutti myös suurta vastustusta feministien ja kristittyjen joukossa, mutta nykyisin se mielletään hyväksyttäväksi.

boodigo18092014

Ihmisten pornolukutaitoa pitäisi kuitenkin kehittää, koska etenkin nuoret saattavat saada eritteillä määsäilevistä videoista ja kuvista vääränlaisen kuvan aikuisten välisestä rakkaus- ja seksielämästä. Koska pornoa haetaan eniten netistä, on losangelesilainen startup-yritys Boodigo päättänyt perustaa aikuisviihteelle omistetun hakukoneen. Tämä siksi, että yleisimmät hakukonejätit, kuten Google, Bing ja Yahoo, sensuroivat osan pornoon liittyvistä hakutuloksista.

Samaan aikaan Boodigo kuitenkin eliminoi uhkavaavat ja laittomat sivustot. Boodigon perustaja Colin Rowntree sanoo LA Weeklylle, että Google esimerkiksi antaa ”blowjob”-sanalla etsittäessä ensimmäiseksi hakutulokseksi naistenlehtien neuvoja ja oppaita siitä, kuinka annetaan paras mahdollinen suihinotto. Aktia pääsee katselemaan vasta hakutulosten kolmannella sivulla.