Hirveimmät treffit ikinä – nainen ajoi seuralaisen yli

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Treffien kauhukertomuksiin kuuluu muun muassa tapaus, jossa seuralainen valmisti pilaantunutta ruokaa, ja ilta eteni vessassa juosten. Toinen klassinen tapaus on sellainen, jossa seura tappaa pelkästään tylsyydellään ja sillä, että yhteistä puheenaihetta ei löydy edes väkisin vääntämällä.

Nyt kuitenkin otsikoihin nousee treffi-ilta, joka peittoaa kaikki aiemmat esimerkit. 47-vuotiaan naisen seura tappoi nimittäin oikeasti. Washingtonin Gig Harborissa asuva 53-vuotias Leon Shaw oli tavannut naisen paikallisessa ravintolassa illallisen merkeissä, ja pari oli äitynyt juomaan runsaasti alkoholia. Sen jälkeen he jatkoivat matkaa Shawin ystävän talolle.

Nainen kiinnostui kuitenkin enemmän Shawin kaverista kuin varsinaisesta treffiseuralaisestaan, ja meno muuttui villiksi. Tästä syntyi riitaa henkilöiden välille ja nainen pakeni talosta juosten karkuun. Hän hyppäsi Shawin autoon. Kun mies huomasi asian, lähti hän pihalle naisen perään, mutta joutuikin naisen ajamana oman autonsa alle ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Vielä ei tiedetä, oliko naisen aiheuttama kuolema tahallinen vai vahinko, News Tribute uutisoi.

Uusimmat